365
Avaan silmäni, ja haukottelen ruhtinaallisesti. Aurigon säteet hehkuvat ohuen verhokankaan läpi lattiaan, joka kimmeltää kauniina ja pienet pölypallot tanssahtelevat lämmössä. Lakana kahisee jalkojani vasten, ja heiluttelen niitä vauhdilla saadakseni mukavamman asennon. En haluaisi koskaan nousta tästä pehmeästä pilvilinnasta. Suljen silmäni ja pakottaudun ajatukseen, ettei minun enää koskaan tarvitsisi nousta ylös. Jokin saa minut heräämään todellisuuteen, saa minut alakertaan syömään, takaisin ylös pukemaaan ja valmistautumaan päivään. Se jokin saa minut takaisin alas, laittamaan kengät jalkaan ja lähtemään, kävelemään pitkän matkan kautta kouluun satojen muiden kasvojen keskelle. Jokainen vastaantulija on erilainen. Jokaisen katseessa ja olemuksessa on jotain samaa, mutta jokaisesta huokuu ainutlaatuinen energia. Kaikkien heidän silmissään on samannäköinen kaukainen katse, mutta jokaisella on omat syynsä katsoa kauas maapallon toiselle puolelle. Toinen odottaa jotain, seuraava halua