Saanko sanoa?
Silmissä roihuaa punaisen sadat eri sävyt, erilaiset oranssit ja keltaiset. Veren kovaääninen kohina peittää kaiken muun ympäröivän melun. Kaikki estot katoaa, millään ei ole enää väliä. Keho on tulessa, ikuisessa liekissä, jota ei voi pysäyttää. Kädet nyrkissä ja täristen, katse julmempana kuin koskaan aikaisemmin. Kuumuus saa katseen hyppimään puolelta toiselle, vihan aallot vatsassa ja kasvoilla pärskyen. Samalla pelon eri vaiheet ja helpotus kädet toisiinsa kietoutuen astelevat rintarinnan ajatusten ikuista siltaa pitkin. Sydän hakkaa kovemmin kuin koskaan, tuntuu kuin se voisi hypätä rinnasta minä hetkenä hyvänsä. Katossa roikkuvat kirkkaat valot näyttävät saavan vain lisää energiaa tuskastani. Koko tämä paska tulee vihdoin päätökseen. Koko tämä vitun sotku olisi väistetty säästämällä ne pari pientä sanaa. Kaikki se turhautuminen, väkisin hymyn vääntäminen, kaiken sen paskan nieleminen tulee yli ja räjähtää painekattilan tavoin. Koko se paska. Ihan kaikki. Ei sille edes löydä