Lottovoitto

Tik tok

Tik tok

Tik tok

Tik tok


Minuutit tuntuvat tunneilta. Miten aika hidastuu tällaisissa hetkissä. Siiven isku kaikuisi juuri nyt. En voi tehdä mitään, ne sanoi niin. Ne käskivät olla liikkumatta ja pitää kädestä. Puhelusta on varmasti jo ainakin puoli tuntia. Katson kelloa, hitto. Viisi minuuttia. Pyydän rakastani hengittämään ja sanon uudelleen, että kyllä joku tulee. Tästä me ollaan puhuttu jo aikaisemminkin. Että lähtö tulee jos näin käy. Asutaanhan me aika kaukana.

Tik tok

Tik tok

Ihan kuin olisin kuullut ne sireenit. Sieltä ne tulee. Kerron rakkaalleni, että ne on täällä. Ensihoitajat tulee sisälle rymistellen. Täällä oli jo joku toinen, joka vastasi meille ensimmäisenä, mutta ei se oikein mitään voinut tehdä. Se kysyi, että milloin tämä alkoi. Rakkaani sanoo, että kyllä hän yhden Panadolin otti. Minun typerä rakkaani. Ensihoitajat kysyvät kellon aikaa, ja aloittavat liuotuksen. Kaikki tietää, että tässä hetkessä taistellaan aikaa vastaan. Aika on ihmisen pahin vihollinen. 

Tik tok

Tik tok


Ne tekee kaikkensa ja sanoo lähtevänsä sairaalaan. Sairaalaan on kovin pitkä matka ja rakkaani on suurissa kivuissa. 9/10. Tuntuu niin avuttomalta ja turhalta, kun ei voi tehdä mitään. Pitää oikeasti katsoa sivusta, kun toista sattuu. Sattuu niin pirusti, että itseä koskee. Ensihoitajat nostavat rakkaani ambulanssiin. Halaan häntä vielä pikaisesti ja sanon että nähdään kohta. Sitten ne pamauttaa ovet kiinni ja katson tyrmistyneenä, kun auto paahtaa pois pihasta.

Pakosti tulee ajatus, että tässäkö se sitten oli. Näinkö se loppuu?

Hitto, mitäs mun nyt pitää tehdä?

Tik tok

Tik tok


Soitan tyttärelle. Lähtisin itse ajamaan lanssin perään, mutta kun ei ole ajokorttia. Ei se vastaa. Soitan toisen kerran. Tyttö on varmaaan töissä. Soitan pojalleni ja se vastaa. Se sanoo vievänsä lapsenlapseni jonnekkin hoitoon ja lähtee heti. Soitan tyttärelleni vielä kerran, mutta ei vastausta. Soitan sen miehelle. Vastaus, ja tieto siitä, missä tyttö on. Vävy soittaa tytölle, ja tyttö lähtee ajamaan tänne. Sairaalaan on niin pitkä matka, mitä jos ne ei ehdi. 

Tik tok


Pakkaan rakkaani lääkkeet ja lisää puhdasta vaatetta. Tytär soittaa olevansa kohta täällä. Poika soittaa, ja sanoo ajavansa ambulanssin perässä. Tytär tulee pihaan ja kertoo ajaneensa ambulanssin ohi. Heitän tavarat takapenkille ja lähdemme sairaalaan. Kunpa ne olisi ajoissa, kunpa ne olisi ajoissa. Tyttären kaasujalka painaa painamistaan ja vettä tulee taivaalta saavista kaataen. Käsken sitä rauhoittumaan, sillä eihän me haluta lisää rakkaita ambulanssilla sairaalaan. Päästään sairaalalle ja tytär tiputtaa minut ensiavun ovelle.

Minne mä nyt menen?

Tik tok

Tik tok 

Tik tok

Tik tok


Viisi tukosta. Se veisi kenet tahansa mukanaan. Itseasiassa, se yleensä vie mukanaan. Mutta ei minun rakastani. Sydän sai aikamoisen lottovoiton, kaikilla mausteilla. Siellä se rakkaani vitsaili jo, että Kauniit ja Rohkeat- jakso oli niin hurja, että ihan sydänkohtaus iski. Samalla kerroin lapsenlapsen tulleen kaukaa rakastani katsomaan. Järkyttyneenä rakkaani sanoi, että onneksi kukaan ei asu New Yorkissa, kalliiksi nimittäin tulisi reissu. Hölmö rakkaani


Aika ei enää kisaa meitä vastaan. Aika on, ja jatkaa olemistaan. Jokainen palanen tässä tapahtumaketjussa loksahti paikoilleen. Ambulanssi tuli varttitunnissa. Mitä jos se olisi tullut vartin myöhemmin? Olisiko ollut liian myöhäistä?


Tik tok

Tik tok


Nyt odotan vain rakastani kotiin.

Kommentit